Sähly

Salibandyn ensimmäinen pelimuoto, sähly, saapui Ruotsista Suomeen opiskelijamatkojen myötä 1970-luvulla. Sählyn harrastaminen levisi liikunnasta kiinnostuneen "sählysukupolven" myötä yliopistokaupungista toiseen.

Suomen Salibandyliitto perustettiin 1985 poikkeuksellisesti ennen ensimmäistäkään Suomessa pelattua salibandyottelua, eikä lajitoimintaa järjestäviä seuroja ollut juuri kolmea perustajajäsentä useampaa. Samalla Suomeen syntyi ero sählyn ja salibandyn välille: sählyllä tarkoitettiin opiskelijoiden keskuudessa ilman maalivahtia pelattua peliä, kun taas salibandy oli saman pelin maalivahdillinen, kilpailullisempi versio. Sählyllä tarkoitetaan nykyään lähinnä harrastuksena, kaveriporukassa, pelattavaa peliä, ja salibandy on jalostunut kilpaurheiluksi miesten ja naisten Salibandyliigojen, maajoukkuetoiminnan ja MM-kisojen myötä.

Salibandyn harrasteliikuntaa ovat monenlaiset pelaamisen ja harrastamisen muodot, joista nykyään sähly on vain yksi. Pelaamisen motiivi voi olla kunnon kohentaminen tai ylläpitäminen, yhdessä tekemisen ilo, kilpailussa menestyminen ja kehittyminen tai kaveri- ja ystävyyssuhteiden luominen ja ylläpitäminen.
 

MITÄ ON KÄVELYSÄHLY?

Kävelysähly on muuten aivan samanlaista kuin tavallinen sähly, mutta siinä ei saa juosta. Kävelysähly sopii siksi erityisesti vanhemmille ja ikääntyville ihmisille. Kävelysählyssä sydämen syke ei nouse korkealle, ja kävellessä eivät nivelet ja raajat joudu kovaan kuormitukseen. Kävelysählyssä ei tule repiviä tai äkkinäisiä liikkeitä ja pyrähdyksiä, kuten tavallisessa sählyssä. Kävelysähly kuormittaa suuria lihasryhmiä ja aiheuttaa luustolle tarpeellisia iskuja, siksi se sopii vanhemmille ihmisille, erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksia tai sydän- ja verisuonitauteja sairastaville sekä ylipainoisille.

 Kävelysähly on teemanimi. Mikäli ryhmän kunto sallii, sählyä voi pelata myös juosten. 

Kävelysählyryhmän ohjaamista helpottamaan Salibandyliitto on tuottanut oppaan, josta löytyy tietoa tunnilla tarvittavista välineistä, erilaisia viitepelejä ja lajisovelluksia, harjoitteita, mallitunteja, sählyn säännöt, venyttelyohjeet ja lisätietoa liikunnasta, ravinnosta, verenpaineesta ja tuki- ja liikuntaelinsairauksista.

MITÄ TARKOITTAA METRISÄHLY?

Metrisähly on ensisijaisesti tarkoitettu ylipainoisille naisille ja miehille.

Siitä nimi metrisähly = vartalon ympärysmitta lähestyy metriä tai on sen yli. Metrisähly sopii loistavasti myös kuntoilun aloittaville tai uudestaan kuntoilukipinän löytäneille kunnon kohottamisen tueksi.

 Metrisählyssä tarkoituksena on viettää hauska yhteinen pelihetki ja samalla huomaamatta liikkua, kohottaa kuntoa ja puhua terveistä elämäntavoista ja ravinnosta. Metrisählyssä annetaan myös vinkkejä omaehtoiseen liikuntaan, laihduttamiseen ja terveellisempään ruokavalioon.

MITÄ ON SEKASÄHLY?

Sekasähly on naisten ja miesten yhteinen kuntoiluharrastus. Sählyä voivat naiset ja miehet pelata yhdessä taitotasosta riippumatta, ja kaikki saavat hien pintaan ja kunto kohoaa.

Tärkeintä sekasählytuokiossa on itse peli, eli pidä pelin osuutena yli puolet tunnista. Pelin lomassa on hyvä opetella vähän tekniikkaa, niin jokainen nauttii pelaamisesta enemmän. Sääntöjä on myös syytä käydä esimerkiksi pelin yhteydessä läpi. Erilaiset viitepelit ja variaatiot sählystä tuovat mukavan lisän tavalliseen peliin. Niitä kannattaa käyttää paljon hyvän ryhmähengen luomiseksi.

Sekasählyryhmän ohjaamista helpottamaan Salibandyliitto on tuottanut oppaan, josta löytyy tietoa tunnilla tarvittavista välineistä, erilaisia viitepelejä ja lajisovelluksia, harjoitteita, mallitunteja, sählyn säännöt, venyttelyohjeet ja tietoutta liikunnasta ja kuntoilijan ravinnosta.



Metrisählytunnin pituuden tulisi olla 45 – 90 minuuttia. Koko tuntia ei kuitenkaan kannata pelata, vaan tunti rakentuu erilaisista harjoitteista, viitepeleistä ja lihaskunto-osuudesta.

Metrisählyryhmän ohjaamista helpottamaan Salibandyliitto on tuottanut oppaan, josta löytyy tietoa tunnilla tarvittavista välineistä, erilaisia viitepelejä ja lajisovelluksia, harjoitteita, mallitunteja, sählyn säännöt, venyttelyohjeet ja lisätietoa kuntoilulle sopivasta sydämen sykkeestä, suomalaisista ravitsemustotumuksista sekä tapaturmien ensiavusta

 

Lähde: www.salibandy.net